Ohita navigaatio

Korona-viruksen vaikutus OAJ:n toimintaan

Koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi ja jäsentemme terveyden turvaamiseksi OAJ on päättänyt joko peruuttaa, siirtää tai järjestää webexinä kevään 2020 koulutukset ja seminaarit.

Viranomaisohjeiden mukaan matkustamisen suhteen tulee käyttää erityistä varovaisuutta ja välttää kaikkea lähikontaktia, kättelyä sekä isoja ihmismassoja. Niin ikään maan hallitus on linjannut, että suuret yleisötapahtumat perutaan. Tästä syystä useampi työnantajataho (myös OAJ:n toimisto) on kieltänyt omilta työntekijöiltään matkustamisen, joten kursseille on jo nyt tehty peruutuksia.

Käytännössä tämä tarkoittaa nyt sitä, että

  1.  SOLA -koulutuskokonaisuuden kurssit siirretään syksyyn 2020.
  2.  NOPE-koulutukset siirretään koko kevään osalta syksyyn (syksyllä tuplasti kursseja).
  3.  Työsuojelun perusopinnot, osa 2 siirretään syksyyn 2020.
  4. Kaikki seminaarit perutaan
  5. Kaikkien sopimusalojen kevään luottamusmiesten ja pääluottamusmiesten neuvottelupäivät perutaan (sekä Akavatalolla että alueilla järjestettävät). Näitä korvaavat koulutukset järjestetään riittävällä määrällä Webex-koulutuksia sopimusaloittain kohdennettuna neuvottelujen tultua päätökseen.

Kurssien osalta peruutetaan myös kaikki hotelli- ja ravintolavaraukset sekä matkaliput. Kaikkiin koulutuksiin ilmoittautuneisiin ollaan suoraan yhteydessä perumisten vuoksi.

Suosittelemme samaa toimintatapaa myös kaikille yhdistyksillemme paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Suurin osa hotelleista on ollut ymmärtäväisiä siirtojen suhteen syksylle ja peruutuksista ei ole veloitettu lisäkuluja.

Vuosikokousten siirtäminen

Suurella osalla OAJ:n yhdistyksistä on sääntömääräiset kevätkokoukset jo kutsuttu koolle. Suosittelemme niiden siirtämistä tässä tilanteessa esimerkiksi touko- tai elokuulle. OAJ:n paikallis- ja alueyhdistysten mallisääntöjen mukaisesti yhdistysten vuosikokouksia ei voida pitää etäkokouksina, joten suosittelemme odottamaan hetkeä, jolloin kokoukset on hyvä järjestää. Vaikka kokoukset nyt pidettäisiin sääntöjen vastaisesti myöhässä, ei siitä seuraa yhdistyksille sanktioita. Kaikki varmasti ymmärtävät, että koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisia ei tule altistaa ylimääräisille riskeille.

Seuraamme OAJ:n toimistolla tarkkaan opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksia.

Lisätietoja: Koulutusten osalta antaa järjestöasiamies Kirsti Hietaranta, kirsti.hietaranta@oaj.fi ja kokousten osalta järjestöasiamies Pekka Silkosuo pekka.silkosuo@oaj.fi ja järjestöasiamies Kaj Raiskio kaj.raiskio@oaj.fi

Tapahtumat

Tapahtuma | 30.9.2020

Hallituksen kokous 30.9.

Yhdistyksemme

Alueyhdistys toimii OAJ:n paikallisyhdistysten sekä ala- ja oppilaitoskohtaisten jäsenyhdistystensä edunvalvonnan ja koulutuksen tukena. Alueyhdistyksen jäsenyhdistyksissä on yhteensä n.